Talvivaara horjuu, annetaan sen kaatua!

Kutsu mielenosoitukseen 8.3. klo 8.30 Finlandia-talolle Helsingissä 

Talvivaaran kaivosyhtiö järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen Finlandia-talolla 8.3. klo 10 alkaen. Kokouksen tarkoituksena on päättää uudesta osakeannista, jolla rahoitetaan kaivostoiminnan jatkaminen ja louhinnan uudelleen aloittaminen.

Tällä osakeannilla ei ole mitään tekemistä ympäristöongelmien ratkaisemisen kanssa, eikä sille ole mitään oikeutusta. Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo, että kaikki mitä vesiongelmalle tullaan tekemään, edistää Talvivaaran kaivoksen tuotantoa. Talvivaaran kaivosyhtiö ei osaa tuottaa metalleja ilman vesistöjen pilaamista, ja nyt jatkuvaa ympäristötuhoa rahoittamaan halutaan etenkin valtion sijoitusyhtiö Solidium ja eläkerahastot.

Haluamme estää julkisten varojen tuhlaamisen konkurssikypsään yhtiöön ja Talvivaaran jatkuvasti syvenevän ympäristökatastrofin jatkamiseen. Osakeannin pysäyttäminen on toistaiseksi paras mahdollisuutemme laittaa tuholle piste. Ilman osakeannin onnistumista yhtiö ei voi jatkaa toimintaansa.

Kokoonnumme 8.3.2013. klo 8.30.

Mennään yhdessä Finlandia-talolle ja annetaan alkusysäys Talvivaaran hallitulle alasajolle. Talvivaara horjuu, annetaan sen kaatua!  

Advertisements